Mitä on suomen kansallisomaisuus?

Suomi

Vastaus:

Kansallisomaisuus on yleensä valtion, yhteisön tai vastaavan; tai yksityishenkilönkin hallitsemaa tai omistamaa. Kansallisomaisuus on jollakin tavoin kansallistunteita ja polemiikkisia mielipiteitä herättävää omaisuutta, joka on tehty (tietyin varauksin) Suomen rajojen sisällä, ja jonka kyseisen kansa katsoo itseoikeutetusti heidän omaisuudekseen valtiomuodon kautta. Kansallisomaisuuden arvoa, joko esineen tai rakennusken rakennukse narvoa ei voida arvioida, koska se on "korvaamaton", ts. toista samanlaista ei ole joten se on ainutlaatuinen eikä kopio. Kansalaiset usein tahtovat, että kansallisomaisuus säilyy maassa ja hoidetaan ja säilytään myös jälkipolville muistuttaen menneisyydestä tai henkisistä, taloudellissita tai muista saavutuksista tai pyrkimyksdistä. Kansallisomaisuus on ylpeyden aihe ja sen häpäisemistä ei suoda, eikä koskaan ole hyväksyttävää. Kansallisomaisuus ja etenkin sen menettäminen ´vieraisiin käsiin´ on tunteita herättävää. Toisinaan esim. jokin taideteos (esim. Edelfeltin taideteos ) halutaan pelastaan taidehuutokaupoissa ulkomaisilta ostajilta vetoamalla, että se on Suomessa syntyneen tekemä kansallisomaisuuteen kuuluva arvoteos, vaikka esim. Edelfelt maalasi joitakin maalauksiaan Pariisissa asuessaan. Helsingin Kansallismuseo säilyttää kansallisomaisuudeksi luokiteltavia teoksia. Moni muukin taho säilyttää kansallisomaisuutta, eikä kaikki kansalisomaisuudeksi luokiteltu suinkaan ole museossa, vaan osa on myös kirkoissa tai vastaavisaa.


Lisää vastaus

Vastaaja: user1427646947

Aiemmat vastaukset

Kansallisomaisuus on yleensä valtion, yhteisön tai vastaavan; tai yksityishenkilönkin hallitsemaa tai omistamaa. Kansallisomaisuus on jollakin tavoin kansallistunteita ja polemiikkisia mielipiteitä herättävää omaisuutta, joka on tehty (tietyin varauksin) Suomen rajojen sisällä, ja jonka kyseisen kansa katsoo itseoikeutetusti heidän omaisuudekseen valtiomuodon kautta. Kansallisomaisuuden arvoa, joko esineen tai rakennusken rakennukse narvoa ei voida arvioida, koska se on "korvaamaton", ts. toista samanlaista ei ole joten se on ainutlaatuinen eikä kopio. Kansalaiset usein tahtovat, että kansallisomaisuus säilyy maassa ja hoidetaan ja säilytään myös jälkipolville muistuttaen menneisyydestä tai henkisistä, taloudellissita tai muista saavutuksista tai pyrkimyksdistä. Kansallisomaisuus on ylpeyden aihe ja sen häpäisemistä ei suoda, eikä koskaan ole hyväksyttävää. Kansallisomaisuus ja etenkin sen menettäminen ´vieraisiin käsiin´ on tunteita herättävää. Toisinaan esim. jokin taideteos (esim. Edelfeltin taideteos ) halutaan pelastaan taidehuutokaupoissa ulkomaisilta ostajilta vetoamalla, että se on Suomessa syntyneen tekemä kansallisomaisuuteen kuuluva arvoteos, vaikka esim Edelfelt maalasi jonkin maalauksensa Pariisissa asuessaan. Helsingissä Kansallismuseo säilyttää kansallisomaisuudeksi luokiteltavia. Kansallisarkisto säilyttää kansallisomaisuudeksi luokiteltavia. Moni muukin taho säilyttää kansallisomaisuutta, eik äkaikki kansalisomaisuudeksi luokiteltu ole museoss, vaan esim kirkoissa.