Mitä tarkoittaa valssipaikka?

Merkitykset

Vastaus:

VALSSI

PERUSASKELIKKO MYÖTÄPÄIVÄÄN VASTAPÄIVÄÄN HARJOITTELU
HISTORIA
Valssi on nykyisistä seuratansseista vanhin. Sen jälkiä voidaan seurata ainakin 1500-luvulle asti, joidenkin tutkijoiden mielestä jopa 1200-luvulle. Valssin ikä riippuu osittain siitä, mihin vedetään raja nykyisen valssin ja sen edeltäjien välille. 1700-luvulla tanssi joka tapauksessa levisi eurooppalaisen yläluokan keskuuteen suunnilleen nykyisessä muodossaan, ja porvaristo omaksui sen innolla heti Ranskan vallankumouksen
jälkeen. Franz Lanner ja Johann Strauss antoivat sävellyksillään valtavan panoksen valssin suosiolle ja vaikuttivat myös sen luonteeseen nostamalla nopearytmisen version valssin standardimuodoksi.
Vanhin tunnettu tieto Suomesta on 14-vuotiaan Jacobina Charlotte Munsterhjelmin päiväkirjasta. Vuonna 1800 hän kertoo tanssineensa joitakin valsseja.
MUSIIKKI
Tahtilaji on 3/4. Valssi on aidosti kolmijakoinen ja erottuu siinä muista lavoilla esitetyistä 3/4-rytmisistä tanssilajeista (masurkka ja hambo), joissa tahdin kolme iskua voidaan ryhmitellä kahdeksi nipuksi, masurkassa 2+1 tai 1+2, hambossa aina 1+2. Valssista on vuosisatojen kuluessa kehittynyt monia muunnoksia, joiden joukossa on sekä nopeita että hitaita.
Hitaimmat, kuten englantilainen ja amerikkalainen valssi, eroavat nopeasta valssista niin paljon, että ne on syytä käsitellä eri tansseina. Nopeiden valssien malliversio on wienervalssi, jota on 1800-luvulla tanssittu todella paljon. Sen tempo on 60 tahtia minuutissa. ranskalainen
musettevalssi on vielä nopeampaa (60--70 tahtia minuutissa), mutta yleisesti ottaen kansanomaiset muunnelmat ovat hitaampia, koska niitä on jouduttu tanssimaan
huonommin luistavilla lattioilla ja huonommin tanssiin soveltuvilla kengillä. Suomalaisten valssikappaleiden tempo on tyypillisesti 50 tahtia minuutissa tai alle. Varsinaisen hitaan valssin tempo on 30 tahtia minuutissa
SEN SIJAAN VALSSIPAIKKA SANALLE EI KUMMOSEMPAA LÖYDY KUN BOSTON , KAUPUNKI AMERIKASSA JA KAKKUA BOSTON KAKKUA.
VALSSAAMO SEN SIJAAN ILMEISESTI KONKURSSIIN MENNYT ESPOOLAINEN TANSSIKOULU, JOKA EI OLE PÄIVITTÄNYT SIVUJAAN VUODEN 2014 JÄLKEEN.
JA TERÄSTEETAASSA VALSSAAMOLLA SULATETAAN RAUTAA.


Lisää vastaus

Vastaaja: user1627328498

Liittyvät aiheet

valssipaikka