Mitä tarkoittaa virvonta?

Vastaus:

»Virvon varvon vitsasella,
kosken kevätpajusella,
terveyttä toivottelen,
siunausta siivittelen,
onnea oksalla tällä!»
Palmusunnuntaita eli »virposunnuntaita» vietetään viikko ennen pääsiäistä. Virpominen levisi sotien jälkeen Karjalasta ja Savosta koko Suomeen ja siihen yhdistyi Skandinaviasta tullut tapa pukeutua pääsiäistrulleiksi. Karjalan kannaksella virvottiin perinteisesti lauantaina, pohjoisempana Karjalassa sekä Savossa sunnuntaina.
Virpomisella on historialliset juuret niin kristillisessä perinteessä kuin kansanuskossa. Vihannat oksat pajunkissoineen ovat olleet osoitus luonnon elinvoimasta – talvi oli ohi ja kevät palaamassa takaisin. Virpomisella ja siihen kuuluvilla loitsuilla ihmisille ja eläimille toivoteltiin onnea, terveyttä ja hedelmällisyyttä.
Karjalassa lapsilla oli tapana valmistella virpovitsoja jo viikkokausia ennen pääsiäistä. Pajunvitsat koristeltiin kauniilla tilkuilla ja leikatuilla papereilla. Lapset virpoivat kumminsa, sitten muut väet ja naapurit. Virpoja sai viikon päästä palkkioksi hyvää evästä: rahaa, makeisia tai vehnästä.
Virpominen ei ole aina ollut vain lastenkulttuuria. Entisaikaan virpojana saattoi olla talon isäntä tai muu kunnioitettu henkilö, joka virpoi talon emännän ja tyttäret. Tunnetaan varsin pitkiäkin virpomisrunoja, joilla varmistettiin virvottavalle onnea tulevalle vuodelle. Tyttärille toivottiin virpoessa tulevaisuutta ison talon emäntinä: »Minä virvon vitsasella, vapsuttelen vastasella, rikkahaksi, rakkahaksi, suuren talon emännäksi!»
Virpa jäi taloon ja emäntä virpoi sillä lehmänsä ja lampaansa »tuoreeks tiineeks». Onnea tuovat vitsat kiinnitettiin läävän kattoon, kunnes ne annettiin paimenpojille käteen, kun lehmät ja lampaat ensimmäistä kertaa laskettiin laitumelle. Lampaat saatettiin myös ajaa vihtojen avulla läävästä, mikä toi sekin menestystä. Joskus oksia säilytettiin tuvan ikkunan päällä raossa laitumille laskuun saakka.
Virossa pajunoksia on usein käytetty virpomiseen virposunnuntain aamuna. Etelä-Virossa päivän nimi oli »urbepäev» eli urpu- tai norkkopäivä. Nukkuvat perheenjäsenet ja naapurit herätettiin virpomalla heitä pajunoksilla.
Länsi-Suomessa lapset ovat myös koonneet pajunkissoja koteihin. Savossa on haettu metsästä lehdettömiä rauduskoivun oksia ja pantu ne vesiasiaan. Kuinka monen päivän päästä oksat vihertävät, niin monen viikon kuluttua sanottiin puiden olevan metsässä hiirenkorvalla.

Lisää vastaus

Vastaaja: user2110667340