Kuka keksi helsingin?

Helsinki, Keksinnöt

Vastaus:

600-luvulla tallennetun perimätiedon mukaan Helsingin seudun uudisasukkaat olivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsissa sijaitsevasta Hälsinglandin maakunnasta. Vantaanjokea ryhdyttiin uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, ja 1300-luvulla syntyneen kirkkopitäjän nimeksi tuli Helsinge.
Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nyk. suom. Koskela) kohdalle, alettiin perustamaan kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ‘Helsingin koski’. Tämä nimitys vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä varianteilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.
Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.
Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550.
lähde: wikipedia


Lisää vastaus

Vastaaja: sasse

Liittyvät vastaukset

Suomineito79, sulotar, söpötär: queenmuru, keksi såila parempia nimimerkkejä, LOLZ?
Kuka keksi keksin ?
keksi vai pulla?
Tuliko eminem kuuhulluksi ja keksi siten alter egonsa? ?
Kuka keksi pompulan?

Liittyvät kysymykset

Keksijä keksi keksin, keksittyään keksin hän keksi keksineensä keksin?
Kuka keksi rakkauden?
Kuka keksi Vastaukset.fi?
Kuka keksi mäkin?
Kuka keksi msp?